maanantai 16. toukokuuta 2016

Kuvauskaluston päivitys

Selailin tässä yksi päivä (taas) FotoForman käytettyjä objektiiveja ja löysin sieltä Sigman 70-200 f/2.8 Canon-kiinnityksellä. Hinta oli vain 400€, kun Canonin vastaava maksaa uutena yli 2000€. En siis ollut alunperin aikeissa ostaa uutta objektiivia, vaikka olenkin tuota kyseistä Canonin omaa katsellut jo pidemmän aikaa. Parin päivän sisällä aloinkin ajattelemaan, että pitäisikö se nyt käydä ostamassa, kun on noin hyvä tilaisuus. Ja seuraavana päivänä olinkin jo liikkeessä kyselemässä. Annoin vielä vanhan 55-250 mm:sen vaihdossa, koska eihän sillä tämän kanssa tee yhtään mitään.

Myyjä kertoi, että eihän tuo ihan sen Canonin tasoinen tarkennuksessa ole, mutta koska 70D on niin hyvä runko, että paikkaa objektiivin puutteet. Sain vielä vastavalosuojankin mukana, joka lisää entisestään massiivisen lasin kokoa. Ehdin vähän jo testailla viikonloppuna, mutta odotan toki joitain sopivia kisoja, joissa voisi sitten kunnolla kokeilla. Sain myös uuden kameralaukun tai oikeastaan repun, koska eihän tuo todellakaan mahdu siihen vanhaani, joka on vain pieni olkalaukku. Nyt on hyvin tilaa ja mahtuu vähän ylimääräistäkin pientä sälää tai vaikka eväät mukaan kuvausreissulle. Eipä tästä kai muuta muuta kerrottavaa, kysykää jos tulee jotain mieleen.

Tuntsaripostaus muuten viivästyy jonkin verran, koska en ole vielä ostanut kuvia ja haluan ne ehdottomasti mukaan.


lauantai 7. toukokuuta 2016

Kisatreeniä Tupsulla

Torstai meni tosiaan tuntsareissa, mutta ihan vielä ette pääse kuulemaan niistä, vaikka YouTuben puolelta jo videot löytyvätkin. Palataan sen sijaan tiistain kouluvalmennukseen, jonka sitten menin Tupsulla. Viime kerrasta olikin aikaa, sillä viimeksi kesällä olen tämän mustankirjavan harjahirmun kyytiin päässyt estetunnin merkeissä. Sitä edellisestä kerrasta onkin sitten jo tosi kauan.




Heti käynnissä kyllä jo huomasi, ettei Tupsu oikein meinaa asettua tai taipua ja oikoo helposti. Yritin ratsastaa jokaisen kulman huolella ja tehtiin alkuun ympyröitä ja kiemuroita. Kiemuralla saatoin kääntää voltin takaisin uralle päin, jotta sain asetuksen tehtyä. Välillä jos ravissa ei vain yksinkertaisesti onnistunut, tein jonkun kulman käynnissä ja siirsin takaisin raviin. Itselläni on istunnassa tullut vähän ongelmaksi, että unohdan helposti kyynärkulman ja heitän kädet vaan suoriksi. Ohjien mitta on kyllä parantunut, kun muistan ottaa alusta asti tarpeeksi lyhyen ohjan, mutta joskus kyllä videolta jälkeenpäin huomaa, että olisihan se voinut olla lyhyempikin. Kyllä huomaa, että videoista ja kuvista on oikeasta apua oman ratsastuksen kannalta, kun voi jälkeenpäin itse nähdä virheensä. Alkuverkassa vielä laukattiin molemmissa suunnissa pääty-ympyröillä ja oli kyllä outoa istua Tupsun laukassa, se on niin erilainen kuin monen muun hevosen, jolla olen viime aikoina mennyt.




Valmennuksen aikana tehtiin vähän eri tehtäviä kouluradasta, jotka saattaisivat aiheuttaa ongelmia, tai joita voisi olal hyvä vielä tarkistella. Varsinkin kun muutamalla oli vähän erilainen hevonen alla, kuin yleensä. Videolla näkyy mm. keskiravit, joissa nojasin kyllä liikaa taakse, mutta oli kiva huomata, kuinka helposti Tupsu reagoi pohkeeseen ja eroa syntyi, vaikka ei se nyt ehkä mitään laadukkainta keskiravia ollut.
       Tehtiin myös K.N:nnän vasen laukka pariin kertaan, mutta sitä ei näy videolla. Laukkalävistäjän lopuksi tulee käyntisiirtymä ja ne sujuivat yllättävän hyvin.

Sain ottaa valmennuksen lopuksi muutaman hypyn, jotta saisin edes vähän käsitystä, että mitenkäs tämä nyt hyppäsikään. Se tuli tarpeeseen, sillä olin heti ensimmäisellä ristikolla hypyttämässä aivan liian kaukaa ja siksi lähdin itse liian aikaisin hyppyyn. Onneksi Tupsu tiesi paremmin. Mulla on muutenkin vähän tapana aina tavalla tai toisella sössiä ensimmäinen hyppy. Muut hypyt sujuivat paremmin.

Auringonpaisteessa oli kiva ratsastaa ulkokentällä ja valmennuskin oli ihan ok, vaikka ei mitään huipputuloksia saatukaan aikaan. Palataan seuraavassa postauksessa, sillä kertaa jo kisatunnelmissa!




keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Kauden ekat kisat Veikalla

Näistäkin kisoista on jo melkein kaksi viikkoa, mutta nyt on ollut tosi paljon koulujuttuja ja kokeita, enkä ole oikein missään välissä ehtinyt kirjoittelemaan. Nyt kuitekin ollaan takaisin. 

Olen nyt hetken aikaa mennyt enemmän Veikalla, joka on tosi sopiva hevonen mulle tähän väliin. Vähän ehkä pieni, mutta se ei menoa haittaa. Menin kisoissa K.N. Specialin, jota harjoiteltiin paljon valmennuksissa ja tunneilla. Tarkotus oli liittää tähän samaan postaukseen myös edellisen valmennuksen video, mutta Movie Maker temppuili, enkä saanut videota tehtyä ollenkaan.


Loput kuvat © Julia Marttila
Kisoissa oli vain kolme luokkaa, joista menin keskimmäisessä. Vaikka odottelua oli paljon, kului aika kuitenkin melko nopeasti. En tehnyt Veikalle sykeröitä, koska niistä ei olisi saanut kovinkaan nättejä, vaan kokeilin jotain verkkoletin tyyppistä harjan juureen. Kuvissa saattaa sitä vähän näkyäkin.

Varmaankin ensimmäistä kertaa sain 1-tason kisojen verkassa tehtyäkin jotain. Nyt kun ei tarvinnut meittiä, mihin suuntaan hevonen säikähtää seuraavaksi ja muiden ratsukoiden väistelykin sujui hyvin, pääsin tekemään ihan hyvän verkan. Ravissa vähän radan teitä ja laukassa samoin. En enää muista sen tarkemmin miten verryttely meni.




Rata meni ihan hyvin, vaikka siinä olikin virheitä, mutta huomattavasti paremmin kuin valmennuksessa. Veikka reagoi pohkeseen paremmin, vaikka se jäikin välillä vähän hitaaksi. Keskiravia siitä ei meinaa oikein löytyä, tai ainakaan en ole itse koskaan saanut kovin paljon eroa, joten siitä ei paljoa pisteitä tullut. Volteilla ravi jäi vähän hitaaksi.

Vasen laukka meni ilman sen kummempia ja varsinkin raviinsiirtyminen tuli oikeassa paikassa. Yleensä Veikka on joko tiputtanut raviin liian aikaisin tai sitten olen saanut sen melko epätyylikkäästi jatkamaan loppuun asti. Paperissa kuitenkin luki, että valmistele paremmin, mikä ei sinänsä ollut edes mahdollista. Toinen laukka ei mennyt ihan niin hyvin, koska aluksi nousi väärä ja se loppui liian aikaisin.




Kaiken kaikkiaan rata oli ihan ok, vaikka lopulta oltiinikin vasta sijalla 17/22 prosentein 57,2%. Olen itse asiassa menossa huomenna helatorstaina tuntsareihin, jossa ratana myös K.N.Vähän eri hevonen vain, nimittäin Tupsu, joka on muutaman kerran joskus blogissakin esiintynyt. Katsotaan mitä meidän yhteistyöstä kisoissa tuleekaan.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Suosikkikuvani II

Tein viime vuonna Valokuvausviikon yhteydessä postauksen, jossa esittelin itse ottamistani kuvista suosikkejani. Nyt ajattelin ensin, että teen samanlaisen postauksen uudestaan vähän päivitettynä, mutta kun kävin kansioita läpi, postauksen idea muuttui vähän. En voi varmasti sanoa, mutta veikkaisin, että jokaiselle kuvaajalle muodostuu joka kuvausreissusta kuvaamisen ja kuvankäsittelyn aikana melkoisen hyvä käsitys sen reissun kuvista. Samalla tulee myös muutama sellainen kuva, josta itse erityisesti pitää. Jos menen esimerkiksi koneellani Miljoona hevosen kansioon etsimään kuvituskuvaa jollekkin postaukselle, automaattisesti tiedän mistä kohtaa löytyy ainakin sen yksi hyvä kuva, jota voi käyttää. Kuulostaako tutulta?

Nämä alla olevat kuvat ovat esimerkkejä juuri sellaisista. Kävin läpi jokaisen kuvausreissukansion vähän yli puolen vuoden ajalta ja nämä kuvat ovat sellaisia, jotka nousevat niistä mieleen. Samantyyppiset vakiokuvat on myös muissa kansioissa, kun niissä joiden kuvat olen itse ottanut. Joskus jos selaan kansiot läpi etsien muitakin hyviä kuvia, kun ne jotka valitsen aina, saatan löytää uusia suosikkeja.

Viime kesän ratsastusleiri



Alavuden kenttäkilpailut elokuussa








Seinäjoen ravit elokuussa




Miljoona hevonen






Siirilän tallikisat syyskuussa






Ylistaron estekisat syyskuussa






LaRatin estekisat lokakuussa





Panda joulukuussa



Rasse ja Zindi tammikuussa



Tampereen hevosmessut