torstai 22. lokakuuta 2015

Palkintojenjaossa - HM osa 4


Nyt ei olekkaan pitkään aikaan tullut tämän sarjan postausta. mutta nyt innostuin taas kirjoittamaan, kun keksin omasta mielestäni mielenkiintoisen aiheen. Nimittäin kisoissa jaettavat palkinnot ja palkintojenjako.
      Tämä osa keskittyy nimenomaan ratsastuskisojen palkintoihin, näyttelyistä voin ehkä joskus myöhemmin kirjoittaa, koska olisi kiva itsekkin ottaa selvää.

Ruusukkeet


Suomessa jaettavat ruusukkeet on lueteltu alla, mutta niiden lisäksi on paljon muunkin värisiä ruusukkeita. Esimerkiksi pienissä tallikipailuissa saatetaan jakaa vaikka minkä värisiä ruusukkeita, kuten vaaleanpunaisia tai vaaleansinisiä. Usein A.0 (kaikki puhtaan suorituksen saaneet sijoittuvat ensimmäisiksi),A.1 (kaikki saman pienimmän virhepistemäärän saaneet ovat ykkössijalla) ja ihanneaikaratsatsuksessa jaetaan usein puna-valkoisia ruusukkeita.

Eri maissa ruusukkeiden värit vaihtelevat. Ruotsissa voittajalle jaetaan sini-keltainen, toiselle sininen, kolmannelle keltainen, sitten punainen, vihreä ja valkoinen kuudennelle ja muille sijoittuneille.

Sini-valkoinen


Sini-valkoinen ruusuke jaetaan voittajalla ja joissain mestaruusluokissa kaikille kolmelle mestarille.


Sininen

Toisella sijalle sijoittuneelle jaetaan sininen ruusuke. Jos toisen ja kolmannen järjestystä on vaikea muistaa kannattaa miettiä voittajan ruusuketta. Sini-valkoinen kuulostaa järkevämmältä kuin valko-sininen.


Valkoinen

Kolmannelle jaetaan valkoinen ruusuke. Kolmen ensimmäisen ruusukkeen muistisäännöksi sopii Suomen lippu.


Punainen

Neljänneksi sijoittuneelle jaetaan punainen ruusuke. Kuvan hevosen ruusukkeesta osa on kultaa.


Keltainen

Keltainen ruusuke annetaan viidenneksi sijoittuneelle. Kolmen viimeisen ruusukkeen järjestyksen muistaa hyvin liikennevaloista tai siitä, että ensin tulee joulu, sitten pääsiäinen ja kesä. En ollut aikaisemmin kuullut tätä muistisääntöä, mutta se oli niin hauska, että piti ottaa mukaan postaukseen.


Vihreä

Vihreä ruusuke jaetaan kuudenneksi sijoittuneelle sekä muille sijoittuneille. Kuvassa on itse asiassa nykyään Cavallossa asuva Malla-poni.


Muut palkinnot


Ratsastuskisoissa jaetaan useita muitakin palkintoja ruusukkeiden lisäksi, kuten rahapalkintoja, pokaaleita tai mitaleja. Mestaruuksissa mestarit saavat mitalit. Jos luokalla on jokin sponsori, saattaa se lahjoittaa luokan voittajalle omia tuotteitaan tai logollaan varustetun loimen. Myös mestaruusluokista voi saada loimen. Kukat ovat yleinen palkinto kaikisssa urheilulajeissa ja myös ratsastuksessa annetaan sijoittuneille joskus kukkakimppuja.
       Esinepalkintoja voivat olla myös esimerkiksi pienissä tallikisoissa Hevoshullu -tuotepalkinnot tai kansainvälisissä kisoissa ja esimerkiksi maailmancupissa merkkikellot, kuten Rolex tai Longines.


Palkintojenjako


Sijoittujien määrä lasketaan aina osallistuvien ratsukoiden mukaan. Jos lähtijöitä on vähintään kolme, yksi heistä sijoittuu. Alla taulukko 
4-8 lähtijää        2 sijoittuu
9-12 lähtijää      3 sijoittuu
13-16 lähtijää    4 sijoittuu
17-20 lähtijää    5 sijoittuu
Ja tästä ylöspäin aina yksi alkavalta neljältä ratsukolta.

Palkintojenjakoon tullessa ratsukot asettuvat riviin ratsastajien näkökulmasta oikealta vasemmalle, koska siitä voittajanon helppo lähteä kunniakierrokselle. Joskus isommissa kisoissa voittaja saattaa olla yksin eturivissä ja muut sijoittuneet takana.
        Ruusuke kiinnitetään hevosen vasemmalle puolelle. Tästä syystä numerolappu kannattaa laittaa oikealle, jos ruusukkeen sattuu saamaan. Yleensä ruusuke kiinnitetään suitsiin kohtaan, jossa otsapanta kiinnittyy poskiremmiin. Jos hevonen ei anna ruusuketta laittaa, se saatetaan laittaa rintaremmiin, jos hevosella tälläinen on. Joskus ruusuke voidaan laittaa myös ratsastajan saappaan yläreunaan.

Olin muutama vuosi sitten aluelupakoulutuksessa, en kuitenkaan lupaa hankkimassa vaan tietoa keräämässä. Sieltä sai aika paljon yksityiskohtaisia ohjeita palkintojenjakoon, jotka eivät varsinaisesti ole sääntöjä. Mm. se, että palkittavien pitäisi rivissä tervehtiä tuomaria voittajan johdolla nyökkäämällä. Palkintojenjakajaa kätellessä on kohteliasta ottaa hanska pois kädestä.
      Kunniakierros ratsastetaan oikealle voittajan johdolla.

Kolmanneksi sijoittunut joukkue palkintojenjaossa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti