torstai 16. heinäkuuta 2015

Leiri - Päivä 5: Leirikisat

Leiri loppui perjantaina leirikisoihin, jonka radan suunnittelimme ja rakensimme itse edellisenä päivänä. Olin radan rakennuksessa itselleni ehkä ei-niin-tyypillisesti paljon äänessä. Faben ontumisen takia sillä ei voinut mennä, joten ratsuksi valikoitui Panda. Sillä en ole niin paljoa keväällä mennyt, mutta nyt muistui mieleen, kuinka kiva sillä on hypätä. Teimme Roosan kanssa Pandalle sykeröt ja häntään verkkoletin, joista löytyy kuvatkin. Muita kuvia ei sitten olekkaan.



Tykkäsin tosi paljon radasta joka sisälsi kivasti joitakin leirin aikana tehtyjä tehtäviä. Aiempina vuosina on ollut tehtävärata, jossa oli muutama este, mutta nyt rata oli enemmän estepainotteinen ja pari tehtävää sitten seassa. Estekorkeuksia oli kaksi, joista sai valita. Menin niistä isomman eli 70 cm. Sovimme arvostelun, joka oli aika paljon muunneltu leirikisoihin sopivaksi. Aikaa otettiin, mutta ei ollut virhepisteitä vaan aikaa tuli lisää jokaisesta virheestä. Pudotuksesta taisi olla n 4 sekuntia. Kiellosta ei tullut lisäaikaa, koska uusi lähestyminen vie jo niin paljon. Jos tippui, aika pysäytettiin ja rata jatkui samasta kohdasta. Arvostelu oli kiva, koska kisat eivät menneet ihan pilalle jos sattuikin tapahtumaan jotain. 

Verkassa Panda tuntui kivalta ja reippaalta ja hypyt tulivat hyvin yhtä lukuunottamatta. Rata alkoi yksittäisellä pystyllä kulmasta, jolle ihan hyvin. Sen jälkeen linja, joka oli vähän lyhyt neljä. Panda tuli ekalla pohjaan, joten kolmella ei oltaisi ainakaan ilman virhettä selvitty okserin yli. Ihan hyvä neljä siis. Sitten lyhyellä sivulla tuli 4 sekunnin pysähdys kahden puomin väliin, aika nopeasti piti saada laukasta pysähtymään. Panda otti muutaman askeleen laukkaa kun pyysin sitä raviin. Pitkällä sivulla oli ravikavaletit, jotka menivät vähän erikoisesti yli. Portille tuli tosi pohjaan ja sen jälkeen rata ei sitten sujunutkaan enää yhtään. Kaarevalle linjalle oli käännettävä joko ennen tai jälkeen peruutuspaikan, mutta sopiva reitti olisi ollut juuri niitten kohdasta, joten päätin kääntää niiden välistä. Kaarre meni vähän pitkäksi ja pystylle tuli vähän vino lähestyminen ja iso hyppy johon en päässyt kokonaan mukaan. Ja sitten viimeiselle esteelle taas pohjaan. Rata olisi voinut sujua paljon paremmin. Kisoissa vaan tulee vähän hätiköityä ja unohtaa sen siistin ja tarkan ratsastamisen. Rutiinia radoilta niin ehkä alkaa sekin sujumaan. Aikani riitti 0,08 sekuntia yli toiseksi sijoittuneen voittoon. Silti se harmitti, koska moni ratsasti paljon paremmin kuin minä. 

2 kommenttia:

  1. Tuollaiset leirikisat olisivatkin kivat! Itse olen kokenut enemmän leikkimielisiä leirikisoja, joissa on esim. esineen tiputtamista sankoon ja muita sellaisia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on aikaisemmin ollut sellaiset, mutta näistä kisoista tykkäsin eniten kaikista :)

      Poista