maanantai 9. maaliskuuta 2015

#72 Linkkaa blogisi 5 parasta!

Osa eilen blogissa käyneistä varmasti huomasikin, että pitkin päivää blogissa tein pieniä muutoksia, koska ajattelin, että en voi vielä vaihtaa banneria, vaikka olen jo kyllästynyt edelliseen aikoja sitten. Se on ollut vasta kaksi viikkoa. Yritän pitää nyt ainakin bannerin vaihdon välit kuukaudessa, siitä nimittäin joku mainitsi joskus, että banneri vaihtuu tosi usein. Niin se vaihtuu, mutta en saa koskaan aikaan banneria, joka näyttäisi pitkään kivalta. Yleensä kyllästyn viikossa. Pitäisi ehkä pyytää jotain taitavampaa tekemään niin ei alkaisi kyllätyttämään. Juuri nyt haluaisin yksinkertaisen ja siistin, yhdestä kuvasta tehdyn bannerin. Harmi vaan, ettie ole niitä kuvia.

Mutta, itse aiheeseen. Linkkaa blogisi päättyi viime viikon keskiviikkona ja sain sunnuntaina aikaiseksi käydä blogit läpi. Yhteensä siis 27 blogia. Aika nopeasti sieltä sitten muutama pisti silmään, valitettavasti muutama hyvä jäi pois, kun esittelen vain viisi. Tässä ne siis tulevat. Banneria klikkaamalla pääset katsomaan blogia.

Voitolla tähtiin

Voitolla Tähtiin!

"Voitolla Tähtiin- blogi kertoo 20-vuotiaan shetlanninponi ori Orionin ja 4-vuotiaan minishettis ruuna Knatten elämästä ja seikkailuista 16-vuotiaan ikuisen ponilapsen kirjoittamana. Ponien kanssa touhuillaan kaikenlaista reellä ajeluista esteisiin, eli tylsää ei näiden nelijalkaisten ystävysten seurassa tule!"

Monessa blogissa olen tämän blogin nähnyt linkkaa blogisi parhaimmistossa. Kerran muistaakseni olen käynyt vilkaisemassa, mutta silloin ulkoasu ei miellyttänyt, niin en jäänyt lukemaan. Itselleni blogin ulkoasu on todella tärkeä osa ja tässä blogissa se on todella kiva. Ihanat shetlanninponit sulattivat sydämeni ja nyt sain lisää aihetta ymmärtää, mitä tarkoittaa shettiskuume. On ne vaan niin ihania. Lisäksi blogista löytyy Uudelle lukijalle -sivu, josta löytää kätevästi keskeisimmät paikat ja hevoset, sekä ihmiset ja muut eläimet.

+ Selkeä ja yksinkertainen banneri, jonka fontti on kaunis, mutta selkeä
+ Ihanat päätähdet
+ Hyviä kuvia

Kirjavan kainalossa


Lotta ja Amanda

Blogia kirjoittaa 14-vuotias Lotta ja sen päätähtenä pyörii ponitamma Amanda. Blogissa on todella kiva ulkoasu, jonka johdosta jaksaa lähteä lukemaan vähän tarkemmin. Toiseksi uusimmasta postauksesta löytyy jo todella kivoja kuvia. Amandan söpö ulkonäkö kiinnitti heti huomioni. Lotta kertoo postauksissa selkeästi ja monipuolisesti ja tekstit ovat mukavan lyhyitä ja ne jaksaa lukea kokonaan.

+ Kaunis ulkoasu ja kivat kuvat
- Sivupalkista puuttuu blogiarkisto ja on muutenkin aika lyhyt

Minä ja J:ni

Minä ja J:ni

Blogia kirjoittaa 16-vuotias Tipi. Blogin päätähdet ovat hevoset Geta J ja Marple J. Blogin nimi siis oikein osuva. Blogissa on paljon postauksia esteistä, mutta myös monipuolisesti muutakin mielenkiintoista. Blogilla on kvia banneri, mutta se vähän hukkuu taustaan. 

+ Hyvälaatuiset kuvat
- Postaustahti vähän harva
- Kuvat joskus jostain muusta kun postauksen aiheesta

Unelmien musta

Unelmien musta

"Unelmien musta kertoo -13 syntyneen friisiläisorivarsa Albertin matkasta kohti aikuisuutta. Edellisen hevoseni kuoleman jälkeen oli aika kääntää uusi sivu elämässä. Tämä sivu on Albert. Unelmien musta on blogi toteutuneesta unelmasta."

Blogilla on muuten siisti ja kiva ulkoasu, mutta bannerissa keskimmäinen kuva sekoittuu alla oleviin pienempiin kuviin, muuten tosi kiva. Blogin päätähti on suloinen ja postaukset mielenkiintoisia. Ratsastuspostauksia ymmärrettävästä syystä harvemmin, mutta se ei haittaa yhtään. Lisäksi on paljon hienoja kuvia ja videoitakin usein. Tosi kiva blogi ja lukijaksikin päädyin vasta nyt jostain syysyä, vaikka olen ennenkin käynyt piipahtamassa.

+ Monipuoliset postaukset+ Kuvat hyvälaatuisia ja hienoja- Juuri tuo bannerin sekoittuminen

Elämäni valttikortti

Elämäni valttikortti

Blogi kertoo 8-vuotiaasta ässästä ja sitä kirjoittaa 18-vuotias Mimmi. Blogilla on todella kaunis banneri ja ulkoasu muutenkin. Nimi on omaperäinen ja sivupalkki tarkasti tehty. Silloin tällöin myös erikoispostauksia, joissa on hyvä aihe. 

+ Siisti ulkoasu
- Postautahti vähän harva, ei kuitenkaan liian

Mitä tykkäsitte valitsemistani blogeista?

4 kommenttia:

  1. Kiitos arvostelusta! Uusi banneri on jo tilattuna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään! Tosi kiva blogi sulla :) Odotan innolla uutta banneria!

      Poista
  2. Vau, kiitos ihanasta arvostelusta :)

    VastaaPoista